Luonnontietoa kaikin aistein -projektissa oppimista tapahtuu paljon ikään kuin huomaamatta, ei välttämättä kirjoista lukemalla. Oppilaat oppivat myös informaaleissa oppimisympäristöissä, kuten talvisessa luonnossa kulkiessa ja eri aistein havainnoidessa. Projektin aikana lapsille annetaan virikkeitä ja havainnointitehtäviä myös kotiin. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi lämpötilan ja eläinten jälkien huomioiminen ja tarkkailu vapaa-ajan elämisympäristöissä.
- Projektin alussa oppilasryhmä jaetaan asiantuntijaryhmiin luokkatilassa pulpettiryhmien mukaan, jolloin ryhmät ovat sosiaalisesti ja emotionaalisesti jo sitoutuneet jossain määrin toisiinsa, ja pystyvät toimimaan yhdessä, jakamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä. Ryhmän muodostus on ihan oma juttunsa, jota emme lähde tässä erittelemään. Toimivien ryhmien muodostaminen vaatii opettajalta luokan ja oppilaiden tuntemusta. Ryhmät jaetaan aihepiireittäin huomioiden oppilaiden osaamisalueet, mielenkiinnon kohteet, sekä eriyttäminen.
- Asiantuntijaryhmät (n.4oppilasta/ryhmä) ovat:
Talven: Eläimet, Sää, Kasvit, sekä Vaatteet, pelit ja leikit
Ryhmät kirjoitetaan taululle/tulevaisuuden tekniikalla helposti näkyville ja saataville. Virittävät kuvat ovat hyviä tässä vaiheessa!
Kasviryhmä, sekä Sääryhmä lähtevät tunnin aikana opettajan johdolla retkelle (tähän riittää lyhytkin aika!) lähiympäristöön. Näin mahdollistetaan autenttinen oppimisympäristö. Retkellä tarkkaillaan talven hajuja, ääniä ja visuaalisia ilmiöitä. Opettaja kysyy, ja pyritään saamaan oppilaat itse havainnoimaan ja oivaltamaan.
Eri ryhmillä on kaikilla omat tarkkaavaisen tutkijan tehtävänsä, ja lapset pääsevät itse testaamaan, sekä oivaltamaan. Lähiympäristöstä sääryhmä kerää aineistokseen (lumen äänien ym. aistihavaintojen lisäksi) lunta, josta tutkitaan luokassa lämpötilaa lumen- ja veden olomuodossa jne. Tähän voi tulevaisuudessa olla perinteistä lämpömittaria toimivampia keinoja. Kasviryhmä kerää talven kasveja kulkiessaan.
Sisälle jääneet Vaateryhmä -ja Eläinryhmä tutkivat talven eläimiä täytettyinä ja kuvista, sekä talvella käytettäviä tekstiilejä. Tutkimuksessa painotetaan syy-seuraussuhteita: MIKSI talvella käytetään villasukkia, eikä nylonia? MIKSI jäniksen turkki muuttuu valkeaksi? Näiden kysymysten kautta päästään maapallon ominaisuuksiin kappaleena avaruudessa, kuten kaltevuuteen ja siitä johtuvaan vuodenaikojen vaihteluun. Tarkoituksena on opetustapa, jossa oppilaiden oma mielenkiinto ja kysymykset vievät opetettavaan ainekseen. Tällöin opetettava aihe liittyy olennaisesti oppilaan omaan kokemusmaailmaan ja opetus on oppilaslähtöistä ja elämyksellistä.
Opettajan on annettava asiantuntijaryhmälähtöisessä opetustavassa oppilaiden käyttöön suuri määrä materiaalia, virikkeitä ja nimenomaan AIKAA. Opettajan on vaihdettava rooliaan asiantuntijasta työskentelyn ohjaajaksi ja luotettava ryhmien kykyyn ottaa vastuu työskentelystään.(Vuorinen. 1993. s.95). Materiaalien on oltava monipuolisia, käsin kosketeltavia, sekä tiedollisia (kirjat, internet, ym. tulevaisuuden mahdollisuudet).
Oppilaat tuottavat tutkimustuloksistaan, sekä kaikesta tutkimastaan materiaalista asiantuntijaesityksen, joka tallennetaan myös digitaaliseen muotoon ideapankkia varten. Myös esityksessä tulee olla havainnollistavia, konkreettisia asioita.
On tärkeää, että lapsi tuntee läpi koko projektin tekevänsä itsellensä ja koko ryhmällensä arvokasta työtä! Vastuu omasta tekemisestään kasvaa. Avoimessa oppimisympäristössä oppilaalle annetaan usein suurempi vastuu tavoitteiden asettamisesta ja niihin suuntautumisesta. (Järvelä S. & al. 2006. Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö, s.68). Vastuunottamisen merkitys kasvaa ja varhaistuu todennäköisesti tulevaisuudessa.
Jospa tästä projektista entistä viisampana lapsi tietää miksi pukea vastakin villasukat jalkaan ulos lähtiessään! Eikä lapsen ainoa vastaus kysymykseen ole “koska ulkona on kylmä”. Hän tietää myös, MIKSI ulkona on kylmä.
On todennäköistä myös, että tulevaisuudessa aisteja turruttava jatkuva hälinä ja median tarjonta lisääntyy, joten on tärkeää, että ihmisen aisteja ylläpidetään! Vain se voi mahdollistaa kokemuksellisen oppimisen, ja lapsen uteliaisuuden, oppimisen ilon säilymisen, sillä oppija, joka innostuu oman mielenkiinnon ohjaamana, on sisäisesti motivoitunut. (Järvelä S. & al. 2006. Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö, s.61)
